Sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta

Kansainvälinen rikosoikeus on riippumaton kansallisesta lainsäädännöstä. Se, että sitä on toisen maailmansodan jälkeen sovellettu ”takautuvasti”, on vain seuraus sen yleispätevyydestä.

Kansainvälinen rikosoikeus

Suomalaiset sotasyyllisyyden kieltäjät pyrkivät irrottamaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnit asiayhteydestään, kansainvälisestä rikosoikeudesta ja esittämään asian jonkinlaisena suomalais-neuvostoliittolaisena salaliittona. Väitetään, että Sotasyyllisyystuomioistuin jakoi jotain taannehtivan rikoslainsäätämisen kieltoa rikkovaa suomalaista epäoikeutta.

Tämä tulkinta ei lainkaan ymmärrä tuomioistuimen asemaa ja tehtävää. Tuomioistuin sovelsi kansainvälistä rikosoikeutta. Samaa oikeutta jakaa nykyään Haagissa istuva Kansainvälinen rikostuomioistuin. Aiemmin tätä oikeutta ovat soveltaneet Haagin Jugoslavia-tuomioistuin ja Ruanda-tuomioistuin.

Tämän kansainvälisen rikosoikeuden kehityksessä Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynneillä on aivan erityinen merkitys. Ne olivat ensimmäinen kerta kun tulevia Nürnbergin periaatteita sovellettiin käytännössä.

Lontoon peruskirja (London Charter of the International Military Tribunal) elokuun 8. 1945 määritteli ensimmäistä kertaa rikokset rauhaa vastaan.

• (a) CRIMES AGAINST PEACE: namely, planning, preparation, initiation or waging of a war of aggression, or a war in violation of international treaties, agreements or assurances, or participation in a common plan or conspiracy for the accomplishment of any of the foregoing;

Tämä määritelmä oli myös Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perustana.

Nürnbergin periaatteet vuodelta 1950 määrittelivät rikokset lähes samoilla sanoilla:

• (a) Crimes against peace:
• (i)Planning, preparation, initiation or waging of a war of aggression or a war in violation of international treaties, agreements or assurances;
• (ii) Participation in a common plan or conspiracy for the accomplishment of any of the acts mentioned under (i).

Viimeksi rikoksia on kansainvälisesti määritelty Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaneessa Rooman sopimuksessa. Vuoden 2009 luonnos Rooman sopimuksen täydentämisestä määrittelee laittoman hyökkäyssodan seuraavasti:

• (a) The invasion or attack by the armed forces of a State of the territory of another State, or any military occupation, however temporary, resulting from such invasion or attack, or any annexation by the use of force of the territory of another State or part thereof;
• (b) Bombardment by the armed forces of a State against the territory of another State or the use of any weapons by a State against the territory of another State;
• (c) The blockade of the ports or coasts of a State by the armed forces of another State;
• (d) An attack by the armed forces of a State on the land, sea or air forces, or marine and air fleets of another State;
• (e) The use of armed forces of one State which are within the territory of another State with the agreement of the receiving State, in contravention of the conditions provided for in the agreement or any extension of their presence in such territory beyond the termination of the agreement;
• (f) The action of a State in allowing its territory, which it has placed at the disposal of another State, to be used by that other State for perpetrating an act of aggression against a third State;
• (g) The sending by or on behalf of a State of armed bands, groups, irregulars or mercenaries, which carry out acts of armed force against another State of such gravity as to amount to the acts listed above, or its substantial involvement therein.

Suomi syyllistyi näistä kaikkiin paitsi kohtiin e ja g.

Eräs sotasyyllisyysoikeutta kohtaan esitetty kritiikki, on se että se ei saanut vapaasti harkita, onko laiton hyökkäyssota tapahtunut. Itse asiassa mikään tuomioistuin ei ole tällaista harkintaa pääsyt tekemään.

Koska YK:n jäsenmaat eivät ole päässeet yksimielisyyteen laittoman hyökkäyssodan määritelmästä, ei Kansainvälinen rikostuomioistuin pysty itse tekemään tällaista päätöstä. Vain Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto voi toistaiseksi päättää asiasta. Tämä ei kuitenkaan estä tuomioistunta tuomitsemasta eikä tee tuomioita yhtään pätemättömiksi.

Suomessa eduskunta hyväksyessään sotasyyllisyyslain totesi rikoksen tapahtuneen. Tuomioistuimen tehtäväksi jäi vain löytää rikokseen syyllistyneet.

Vaihtoehtona kansainvälinen tuomioistuin?

Myös suomalaisille syytetyille olisi tarvittaessa järjestynyt oikeudenkäynti kansainvälisessä tuomioistuimessa. Jos tällainen tuomioistuin olisi koottu, olisi myös Suomi mitä todennäköisimmin saanut nimetä siihen tuomarinsa. Se, että oikeutta jakoi suomalainen tuomioistuin, eikä kansainvälinen tuomioistuin, oli suomalaisille ja syytetyille myönnetty erityinen helpotus. Asiaan vaikutti luonnollisesti Suomen pitkä demokraattinen ja valtiollinen perinne ja kehittynyt oikeuslaitos.

Syytetyt olisivat voineet vaatia oikeutta kansainväliseltä oikeusistuimelta. Vielä tuomion jälkeenkin he olisivat voineet valittaa, ja vaatia uutta, kansainvälistä käsittelyä. Kukaan syytetyistä ei tällaista vaatimusta esittänyt.

Tuomioistuinta ei siis mitenkään sitonut Suomen rikoslaki, kyseenalaista on kuitenkin oliko se riittävän riippumaton jakamaan kansainvälistä oikeutta. Tehtävästään se suoriutui vähintäänkin tyydyttävästi, syylliset tuomittiin.

Valvontakomission painostus?

Jos sotasyyllisyystuomioistuin sai tai pyysi ohjeita Liittoutuneiden valvontakomissiolta ennen lopullisen tuomion julistamista, toimi se täysin asiallisesti. Valvontakomissio toimi sotasyyllisyysasiassa ylimpänä syyttäjänä. Jos se olisi ollut tyytymätön tuomioihin, olisi se voinut vaatia uutta käsittelyä kansainvälisen tuomioistuimen edessä. Tuomiot olisivat todennäköisemmin olleet ankarampia.

Sotasyyllisyystuomioistuin siis ennen kaikkea valvoi syytettyjen etua ja oikeusturvaa varmistaessaan että valvontakomissio ei päätöksen jälkeen vaadi syytteiden nostamista toisessa tuomioistuimessa.

Kansainvälinen yhteisö

Sotasyyllisyyden kieltäjien kritiikki on kohdistunut myös Urho Kekkoseen. Kekkosella olikin merkittävä rooli sotasyyllisten saamisessa oikeuden eteen. Suomalaisista nimenomaan Kekkonen ymmärsi, että sotasyyllisten tuomitseminen on välttämätön edellytys sille, että Suomi voi jälleen liittyä kansainvälisen yhteisön jäseneksi.

Historiankirjoitus

Sotasyyllisyysoikeus joutui toimimaan erittäin puutteellisen tiedon varassa. Asiakirjoja oli tuhottu tai kätketty. Jatkosodan syntyyn johtaneet tapahtumat pyrittiin salaamaan.

Suomalaiset historioitsijat katsoivat historian vääristelemisen kansalaisvelvollisuudekseen ja kävivät sotasyyllisten puolustustaisteluun ajopuuteorian muodossa. Teoria upotettiin ulkomaalaisten historioitsijoiden toimesta vasta 1960-luvulla. Kaikki mitä historiantutkimuksessa on sen jälkeen paljastunut yksinomaan tukee sotasyyllisten syyllisyyttä. Asiaa voidaan pitää täysin kiistattomana.

Tuomioiden purkaminen

Korkein oikeusaste

Sotasyyllisyysoikeus on suomalaisten tuomioistuinten hierarkiassa Korkeimman oikeuden yläpuolella. Sen arvovalta oli ylittämätön. Jäseninä olivat korkeimman oikeuden presidentti, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, Helsingin yliopiston oikeustieteen professori, sekä 12 eduskuntaryhmien valitsemaa kansanedustajaa.

Korkein oikeus katsoi lokakuussa 2008 aivan oikein, ettei sillä ole toimivaltaa purkaa tuomioita.

Nyt käynnistetyn tuomioiden purkuprosessin yhteydessä on esitetty, että tuomioiden purkuun riittäisi pelkkä asian poliittinen käsittely. Tämä ajatus on edesvastuuton. Hallituksen tai eduskunnan yksipuolinen päätös tuomioiden purkamisesta saattaisi Suomen kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle, rosvovaltioiden joukkoon. Vaihtoehdoksi jää sotasyyllisyysasian uudelleenkäsittely kansainvälisessä tuomioistuimessa tai arvovaltaisen, mieluiten kansainvälisen, tuomioistuimen perustaminen Suomessa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin

Suomi voisi pyytää Haagissa toimivaa Kansainvälistä rikostuomioistuinta ottamaan asian käsiteltäväkseen.

Ensimmäinen este muodostuu siitä, että rikolliset on jo kotimaassaan tuomittu. Kansainvälinen rikostuomioistuin käsittelee vain tapauksia, joissa syytetyn kotimaa on syystä tai toisesta kykenemätön järjestämään oikeudenkäyntiä. Poikkeuksia on vain kaksi, toinen kuitenkin voi mahdollistaa Suomen sotasyyllisyysasian käsittelyn:

ICC cannot try them again for the same conduct unless the proceedings in the other court:

• (a) Were for the purpose of shielding the person concerned from criminal responsibility for crimes within the jurisdiction of the Court;

Voidaan perustellusti esittää näkemys, että Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tarkoituksena oli suojella syytettyjä kansainvälisen oikeuden ankarimmilta tuomioilta. (Tämä onkin ainoa kritiikki, jota tuomioistuinta vastaan voidaan esittää.)

Turvallisuusneuvosto

Toinen ongelma liittyy siihen, että Kansainvälinen rikostuomioistuin ei vielä toistaiseksi pysty itsenäisesti käsittelemään rikoksia rauhaa vastaan. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto voi kuitenkin todeta jonkin hyökkäyksen laittomaksi hyökkäyssodaksi ja ohjata tapauksen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Suurempi ongelma tulee kuitenkin siitä, että Kansainvälinen rikostuomioistuin voi käsitellä vain perustamissopimuksensa jälkeen tapahtuneita rikoksia. Tähänkin löytyy sopiva poikkeus: Turvallisuusneuvosto voi siirtää tuomioistuimen käsiteltäväksi minkä tahansa rikostapauksen.

Suomi voi siis pyytää Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoa ohjaamaan Suomen sotasyyllisyyskysymyksen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Tämä tarjoaisi samalla ensimmäisen mahdollisuuden tuomioiden kumoamiseen. Turvallisuusneuvosto voisi päättää, että Suomen hyökkäys Saksan rinnalla Neuvostoliittoon ei ollut laiton hyökkäyssota. (Rosvovaltioiden johtamassa maailmassa kaikki on mahdollista!)

Kuolemantuomio

Todisteiden ja tosiasioiden valossa voidaan pitää todennäköistä, että Kansainvälinen rikostuomioistuin tulisi tuomitsemaan syytetyistä ainakin presidentti Rytin ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen. Vuoden 1946 olissa tämä olisi ollut kuolemantuomio hirttämällä. Nyt tuomioistuin ei enää tunne tällaista rangaistusta.

Elinikäinen vankeustuomio voisi erehdyttävästi antaa vaikutelman, että Rytin syyllisyys olisi ratkaisevasti vähäisempää kuin Nürnbergissä kuolemaan tuomittujen. Tuomioistuimen tulee pyrkiä välttämään tällaisen virheellisen kuvan luomista, ja tuomita elinkautista vankeutta vain jos se todella pitää syyllisyyttä vähäisempänä.

Vaikka tuomioistuin soveltaisikin vuoden 1946 oikeuskäytäntöä ja päätyisi kuolemantuomioon, on kyseenalaista miten hirttotuomio voidaan näin jälkeenpäin panna toimeen. Tuomioistuin voi kuitenkin suositella, että Rytin hautajärjestelyt muutetaan muiden Nürnbergissä kuolemaan tuomittujen mukaisiksi. Tämä onkin ainoa asia, johon tuomioistuin voi konkreettisesti vaikutta.