SAFKAn teesit porilaisittain, osa II
Vuoden 1949 kyyditykset olivat suora vastaus Englannin tiedustelupalvelu MI6:n käynnistämälle ”Operation Jungle” -operaatiolle, jossa metsäveljien ja Natsi-Saksan laivaston jäänteiden avulla pyrittiin käynnistämään länsimielinen vastarintataistelu Baltiassa. Operaation johdossa toimivat entiset Waffen-SS johtajat, Virolaisten osalta Alfons Rebane, mahdollisesti myös massamurhaaja Ain-Ervin Mere.Porilainen kaupunginvaltuutettu Timo Aro on Uuden Suomen avausblogissaan esittänyt kiivaan hyökkäyksen Suomen antifasistista komiteaa ja sen näkemyksiä vastaan. Viroa koskevista näkemyksistä hän on tunnistanut neljä teesiä. Esitetyt väitteet vastaavat SAFKAn näkemyksiä, kylläkin hieman yksinkertaistaen ja kulmia oikoen.
- Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti
- Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”
- Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.
- Viro ihannoi ja puolustaa fasismia
Perustelen nämä neljä teesiä tässä blogissani. Ensimmäistä käsittelin täällä. Tänään keskityn kolmeen viimeiseen.
2. Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”
Viro pyrkii esittämään kyyditykset kansanmurhana. Väitetään siis, että kyyditykset olisivat summittaisia ja niiden tarkoituksena oli Viron kansallisen elinvoiman tuhoaminen. Valheellista on myös se, että toimet olisivat yksin Moskovasta saneltuja, ja niillä ei olisi ollut tukea virolaisten keskuudessa.
Vuoden 1949 kyyditykset olivat suora vastaus Englannin tiedustelupalvelu MI6:n käynnistämälle ”Operation Jungle” -operaatiolle, jossa metsäveljien ja Natsi-Saksan laivaston jäänteiden avulla pyrittiin käynnistämään länsimielinen vastarintataistelu Baltiassa. Operaation johdossa toimivat entiset Waffen-SS johtajat, Virolaisten osalta Alfons Rebane, mahdollisesti myös massamurhaaja Ain-Ervin Mere.
Metsäveljien taistelu oli luonteeltaan terrorismia. Englannin johdossa siitä tuli valtion tukemaa terrorismia (State-sponsored terrorism).
Neuvosto-Viro kävi siis ”terrorin vastaista sotaa”. Merkittävä osa kyyditetyistä osallistui terrorin tukemiseen, tai ainakin heitä epäiltiin siitä. Metsäveljien tukeminen olisi nykytermein ”materiaalisen avun antamista terroristeille” (”providing material support to terrorists”)
On väitetty, että kyydityksillä pyrittiin edistämään maatalouden kollektivisointia. Toisaalta jopa miehitysteoreetikko Seppo Zetterberg kirjoittaa, että tällä ”pakkokollektivisoinnilla” pyrittiin juuri poistamaan tukea metsäveljiltä. (Ulkomaan agenteista hän ei ole kuullutkaan.)
Kyyditykset olivat vakava ihmisoikeusloukkaus. Kukaan SAFKAssa ei ole muuta väittänyt. Vähäisiä ne olivat vain muihin toisen maailmansodan aikaisiin tai jälkeisiin väestönsiirtoihin verrattuna. Erään vertailukohdan antaa 110 000 japanilaisperäisen kansalaisen ja asukkaan sulkeminen keskitysleireille Yhdysvalloissa vuonna 1942.
3. Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.
Viron politiikka on apartheidia, koska se täyttää kansainvälisissä sopimuksissa määritellyt apartheid-rikoksen tunnusmerkit.
Apartheid-rikoksista keskeinen on kansalaisoikeuksien riisto, denaturalisaatio. Rikollisuudessaan tämä rinnastuu vain Hitlerin Saksassa tapahtuneeseen juutalaisten kansalaisuuden riistoon.
Kaikki muu kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa syrjintä on seurausta tästä kansalaisuudettomuudesta.
4. Viro ihannoi ja puolustaa fasismia
Viro on kohottanut kansallissankareiksi natsikollaboraattorit
Vaikka nämä henkilöt eivät olisi omaksuneet natsismin rasistista ja ihmisvastaista ideologiaa, he taistelivat Adolf Hitlerin puolesta ja siten pitkittivät rintaman takana, niin Virossa kuin muualla Euroopassa tapahtuvaa kansanmurhaa.
Neuvostojoukot saavuttivat Narva-joen helmikuussa 1944. Sen jälkeen murhattiin vielä Unkarin koko miljoonainen juutalaisväestö. Virossa juutalaisten massamurhaamista jatkettiin vielä Tallinnan vapauttamista edeltävänä päivänä.
Useat natsikollaboraattoreista olivat myös osallisia Viron holokaustin toteuttamiseen. Samat henkilöt toimivat sodan jälkeen pakolaisvirolaisten antikommunistisissa vastarintajärjestöissä. SS-miesten ihannoinnissaan Viro ei ole pystynyt tekemään eroa tavallisten kollaboraattoreiden ja natsirikollisten välillä.
Fasismin ihannointiin liittyy myös Hitlerin virolaisten vastustajien häpäiseminen ja kriminalisointi.
Fasismina voidaan myös pitää Virossa apartheid-järjestelmän takana olevaa rasistista ajattelua. Sama ajattelutapa nostaa päätään myös Suomessa russofobian ja mamu-kriittisyyden nimellä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Nykytermejä ei voi käytttää-olihan vastassa epäinhimillinen epävaltio N-liitto,joka itse oli terrorivaltio-miten sitä vastaan käydään muutoin kuin kovaan kovalla vastaamalla!?
Joo.
Ja 30-luvulla suomalaisia kommunisteja teurastettiin Venäjällä, koska merkittävä osa heistä oli osallistunut vastavallankumoukselliseen toimintaan. Tai ainakin heitä epäiltiin siitä. Kun on riittävän vainoharhainen Isä Aurinkoinen epäilijänä, niin ketä hyvänsä voitiin epäillä.
Hämmästyttävää miten nämä diktaattorit ja heidän hännystelijänsä löytävät perusteluja rikoksilleen. Ja murheellista, että jotkut kahjot väittävät samaan hengenvetoon olevansa antifasisteja. Eivät ainakaan ole pätkääkään niitä varsinaisia fasisteja parempia.
Metsäveljien toiminta Virossa oli oikeutettua vapaustaistelua samalla tavalla kuin monissa muissakin miehitetyissä maissa kansallisten vapausrintamien taistelu. En tiedä pystyivätkö vapaaat ja demokraattiset valtiot kyseistä toimintaa juurikaan tukemaan, mutta oikeutettua sellainen tuki olisi ollut.
Kun Suomen Antikommunistiset Fasismikaverit on toistuvasti esittänyt Viron historiaan kohdistuvia hypoteeseja, niin Krohn voisi nyt vihdoin myös perustella noita.
1.Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon ja miehitys on myytti.
Perustelut puuttuvat, myös viittaukset asiakirjoihin.
2.Laajamittaisia virolaisten kyydityksiä ei tapahtunut 1940-luvulla, vaan kyse oli ”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”.
Tässä yhteydessä olisi väitteitesi tueksi hyvä tuoda esille
-milloin Viron kyyditykset tapahtuivat (vuosiluvut), ellei niitä ollut, viitteet asiakirjoihin
-kyydittettyjen määrä, kansallisuudet ja ikäryhmät vuosiluvuttain,
-metsäveljet - kuinka paljon noita "terroristeja" oli Virossa?
-miten ison osan kansasta saa hävittää ja kyydittää, ennen kun se lasketaan kansanmurhaksi?
-Iloisesti palanneiden kyydittettyjen lukumäärä.
Jos kyyditykset olivat NL vastaus metsäveljien terroritekoihin, miksi kyyditettiin naiset ja lapset?
Jos kollektivisoinnilla ei ollut yhteyksiä kyydityksiin, niin kuinka monta yksityisomistuksessa oleva maatilaa oli NL:ssa v.1950? Entä yrityksiä?
3.Viro harjoittaa kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvaa apartheid-politiikkaa.
Apartheid-rikosten tunnusmerkit Virossa?
Minkä kielen apartheidpolitiikka Viro oikein harjoittaakin?
Denaturalisaation tunnusmerkit Virossa?
Millaisia kansalaisuusoikeuksia riistetään Virossa? Viitteet lainsäädäntöön?
Mitkä ovat ne "muut kieleen, kulttuuriin ja kansallisuuteen perustuvat syrjinnät" Virossa? Erittele.
4.Viro ihannoi ja puolustaa fasismia
Viitteet lainsäädäntöön, tapahtumiin yms - missä ja milla tavalla Viro valtiona ihannoi ja puolustaa fasismia.
Virolaiset fasistiset järjestöt? Milloin perustettiin, kuinka monta jäsentä? Tapahtumat?
Holokaust Virossa - kuinka monta juutalaista asui Virossa, ennen venäläisten miehitystä ja sen jälkeen? Kuinka monta hävittivät saksalaiset, kuinka monta kommunistit? Vuosiluvut kanssa.
Vankileirit Virossa - määrä, sijannit, toimintavuodet. Vankien kansallisuudet. Tapettujen lukumäärä ja kansallisuudet. Elonjääneiden lukumäärät ja kansallisuudet.
Noin, tässä olisi sitten Krohmille työsarkaa vähäksi aikaa.
Kun olet nämä asiat selvittänyt itsellesi, voidaan jatkaa keskustelua noista teeseistä.
Viron tuntemus vaatii tietysti aikaa ja työtä, mutta se on nykypäivänä mahdollista. Matskut on kaikille saatavilla - ja yhä uusia arkistoja avataan. Minusta SAFKA suorastaan irvailee suomalaisten älykkyydelle ja aliarvioi heidän kykyä itsenäiseen ajatteluun. Vallankumous Venäjällä perustui lukutaidottomien massojen liikkellepanoon. Nykyään se ei ole enää niin helppoa - pitäisi myös perustellä väitteittä. Huuhaa-puheilla ei enää valtaan pääse, SAFKA.
Suomessa punakaartilaisia ammuttiin vielä tavattaessa 1921, mutta 1922 jo alettiin noudattaa pidempää kaavaa eli kuulusteltiin ja heitettiin vankilaan.
Oikeastaan Neuvostoliitto jatkoi lahtaritoimintaa 1933-1934 ja 1937-1938 tappaessaan suomalaisia kommunisteja melko lyhyen kaavan mukaan.
On tulkintakysymys, pitäisikö tämä osa terrorista poistaa Kommunismin mustasta kirjasta ja liittää lahtarismin valkoiseen kirjaan.
Tuo Timo Aro on vain tiettyjen tahojen propagandan välittäjä. Aina, kun Satakunnan Kansassa ilmestyy joku näkemys, joka ei sovi CIA/ Jakobson-kuvioihin, sen jälkeen tulee Aron vastine. Paikallinen media häntä kyllä jatkuvasti mainostaa, eikä koskaan mitään negatiivista. Nyt hänet on jo tännekin pistetty hommiin.
Elääkö ELVIS???
Uskon että maailman suosituin musiikkivaikuttaja Elvis Aron Presley ei kuollut Memphisissä Tenneseessä 16.08.1977. Kerron seuraavassa 254 asiaa jotka eivät todellakaan vakuuta minua siintä että Elvis Presley olisi kuollut sydämen pettämiseen 16.08.-77.
En siis väitä missään nimessä että kaikki 254 juttua olisivat totta, mutta jos yksikin on niin se saattaa tarkoittaa... Elviksen kuolemasta löytyisi ainakin tuhansia asioita jotka epäilävät kuolemaa. Mutta itse kokoan tähän 100 kuolemaa vastaan puhuvaa ja 4 kuoleman "todistavaa".
Käytin lähteinäni enimmäkseen Gail Brewer-Giorgion kirjoja "Is Elvis Alive? ja The Elvis Files" sekä kirjoja "Elvis Elää" (Hannu Nyberg), "Elvis!" (Albert Goldman), "The Death of Elvis" (Charles C. Thompson jr. / James P. Cole) sekä kirjaa "Elvis: The Secret Files" (John Parker)
MIKÄ TODISTAA ELVIKSEN KUOLLEEN ??? ( 4)
1.Kuolintodistus I
-Mielenkiintoinen kertomus, harmi vain että kuolleen nimi, patologien nimet ja ruumiinpaino puuttuu. Tehty vasta 3 kk kuoleman jälkeen
2.Kuolintodistus II
-Mielenkiintoista edelleen, miksi kaksi todistusta??? Tästäkin puuttuu kuolleen nimi ja patologien nimet. Edistystäkin on paino nimittäin löytyy 170 paunaa (n.77kg) -eli toisin sanoen Elvis on laihtunut yhdessä yössä n. 30-50kg.
Tämäkin on tehty vasta n. 3 kk kuoleman jälkeen.
3.Ruuminavaus-/poliisiraporti
-Muuten varmasti hyvä todiste, (millä kuoleman todistajat paukuttavat henkseleitään) mutta olisi kiva myös nähdä ne. Ruumiin avaus pöytäkirjat on julistettu 50 v. salaisiksi liittovaltion tuomarin käskystä ja poliisi raportit ovat kadonneet/ryöstetty poliisin arkistoista.
4.Kirja nimeltä "The Death Of Elvis"
-Charles C. Thompson jr ja James P. Cole ovat tutkittuaan 10-15 vuotta päässeet muummuassa siihen tulokseen että Elvis kuoli lääkkeitten yliannokseen, (asiantuntija lääkärit tyrmäävät tämän) mutta todisteita parivaljakko ei ole jaksanut etsiä. Siihenhän riittää esim. rahanahne äitipuoli.
Luettuanne kirjan Jope Ruonansuu vaikuttaa tosikolta.
SITTEN ASIAAN, MIKÄ TODISTAA ETTEI ELVIS EHKÄ KUOLLUTKAAN ??? (100)
1.-Koskaan ei ole julkaistu mitään virallista asiakirjaa, joka todistaisi juuri Elvis Aron Presleyn kuolleen 16. 8.-77.
2.-Elvis oli vihjaillut kesällä -77 ainakin kolmelle eri henkilölle:(serkku, taustalaulaja, ym.)"En näytä nyt hyvältä, mutta arkussani tulen näyttämään hyvältä"
-Vrt. "viimeistä kuvaa elossa" - arkkukuvaa.
3.-Elviksellä oli alkamassa uusi konsertti 16.-17.8.1977, mutta tavallisia laihdutuskuureja tai hiusten värjäyksiä ei aloitettu koskaan.
4.-Elviksen ystävä Ellen Foster on kertonut amerikkalaiselle sanomalehdelle "Elvis soitti minulle 14.8.-77 ja kertoi ettei lähtisi uudelle kiertueelleen ja vannotti minun olemaan hiljaa puhelusta"
-Ellen Foster on suorittanut valvotun poliisin VALHEENPALJASTUSTESTIN.
5.-Elvis antoi kuvata viimeiseksi jääneen konserttinsa (Indianapolis 26.6.-77), vaikka muuten tämmöinen ei tullut 75-77 vuosina kysymykseenkään, ellei Elvis ollut lääkelaihduttanut itseään tarkoituksella "tv-kuntoon".
6.-Elvis on sanonut seuraavaa tv:ssä taltioidussa haastattelussa vuonna 76. "Kuvittelen että tämä on viimeinen vuoteni, jos tapaisin kiertueillani vielä teidät kaikki, voisin jäädä eläkkeelle. Luulisin että sitten Lisa Marie ja Priscilla palaisivat kotiin."
7.-Elvis myi omaisuuttaan ja tyhjensi tilejään (sekkitili (1)miljoona dollaria) juuri ennen kuolemaansa.
8.-Elvis muutti testamenttiaan vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa. Jättämällä kymmeniä edunsaajia kokonaan pois, siten että vain isä Vernon Presley ja tytär Lisa Marie Presley saivat maininnan.
9.-Vuonna 88-89 Elvis Presley Enterpicesin ja kuolinpesän asianajajat/asianhoitajat muuttivat testamenttia siten että Lisa Marie saakin omaisuuden vasta vuonna 1998 vuoden 1993 sijasta... Miksi???
10.-Elvis erotti lähes 80% vanhoista Gracelandin työntekijöistään vain viikkoja ennen kuolemaansa.
11.-musiikkiarvostelijoiden mukaan Elviksen vuoden 75-77 konsertit olivat tasapaksuja -korkeintaan keskinkertaisia, muttta yksi poikkeus löytyy, nimittäin Indianapolis 26.6.77, (viimeinen konsertti) jota arvostelijat kommentoivat: "Näki selvästi että hänellä oli selvää yrittämistä ja intoa mukana."
12.-Elviksellä oli 70-luvalla tapana päättää jokainen konsetti kappaleeseen "I can't help falling in love" poikkeuksetta, mutta viimeisessä konsertissaan (tv-indianapolis) Elvis päättikin esiintymisensä kappaleeseen "Unchained Melody".
-onko nimi enne???
13.-Elviksen väitetty kuolinaika vaihtelee eri versioista klo 6.30 - klo 15.30 välissä. Myös virallinen kuolinaika (poliisi,lääkärit) vaihtelee rajusti aina klo 12.30- klo 15.30.
14.-Elvis on nähty elävänä viimeeksi erilaisten "virallisten" versioitten mukaan klo 08-09 välisenä aikana, kuitenkin Elvis on kuitannut yhdysvaltain postilaitoksen lähetteen 16.8.77 n. klo 09.30.
15.-Elvis on "löydetty kuolleena" ainakin: 3 eri yöpuvussa, vain housut jalassa (2 eri väri vaihtoehtoa), alasti, housut nilkoissa ja "paskat" housuissa.
16.-Elviksen löytäjästä/löytäjistä on myös eri versioita, tässa 3 ns. "Virallista"
-I.Poliisi,A. Goldman, Joe Esposito, ym.=
Ginger Alden-Al Strada-Joe Esposito.
-II.Erinäiset "asiantuntija"kirjilijat, ym.=
Joe Esposito-Al Strada-Ginger Alden.
-III.Charlie Hodgen "virallinen"versio =
Joe Esposito-Charlie Hodge-Ginger Alden.
17.-Elviksen "kylpyhune lukemiseksi" on mainittu ainakin 8 eri kirjaa, tässä "virallisia totuuksia"
Poliisi = Kova pornokirja.
Poliisi = Lääketieteellinen julkaisu.
Larry Geller = Scientologi kirja.
V.Presley / C. Hodge = Raamattu.
"Asiantuntija"kirjailijat = Ei kirjaa ollenkaan.
18.-Elviksen ruumis on löydetty jälleen kerran "virallisten tietojen mukaan ainakin: kylpyhuoneesta, wc-pöntöltä, makuuhuoneen lattialta, makuuhuoneen sängystä...
19.-Elviksen ruumiin asennosta on ainakin 10 "virallista" tietoa: sikiöasennosta, selältään, mahaltaan, "mutkalla", kyljeltään...
20.-Kaikki viralliset tiedot kertoivat 70-80 luvulla elviksen kiertuemanagerin ja hovin jäsenen Joe Espositon saapuneen Gracelandiin vasta juuri silloin kun ruumis on löydetty...
-Kuitenkin Joe on itse vahvistanut mediassa liikkuneet huhut siintä, että olisikin tullut jo paljon aikaisemmin. v.94 tv-haastattelussa Esposito on myöntänyt tulleensa jo aamulla.
-v. 94 tv-haastattelussa Esposito on sanonut: "Olin onnellinen saadessani viettää viimeisen tunnin Elviksen kanssa"
-Miksi asiasta valehdeltiin 20 vuotta, eikö Ginger löytänytkään Elvistä???
21.Elviksen on väitetty kuolleen yli 8 eri merkkiseen lääkeaineeseen (esim. Diaulid, Codein, Ethinamaten, Amobarbital, ym.) vaikkei ainakaan 4 lääkettä ole koskaan määrättykkään Elvikselle ja vaikkei "väitetyistä" testeistä löytynytkään mitään lääkettä tappavaa määrää. (kts. kirja The Death of Elvis).
22.-Kaikki poliisin tutkimus tiedot+arkistot tapauksesta Elviksen kuolema ovat joko kadonneet/varastettu poliisin arkistosta.
23.-Kaikki viranomaisten taholta kirjattu tieto kuolemaan liittyvistä seikoista on julistettu 50 v. salaisiksi.
24.Ainut julkaistu todiste joka "todistaa" Elviksen kuolleen on kuolintodistus (tai siis 2kpl), josta siis puuttuu kaikki tärke tieto, kuten kuolleen nimi!!!
25.-Elviksen tarkkaa painoa ei kukaan osaa sanoa 15.8-77, mutta arviot vaihtelevat n.115-135 kg.
-Kuolintodistuksen (siis ainoan virallisen todisteen) mukaan elvis painoi kuollessaan 77kg!!!
26.Poliisi ei koskaan tutkinut Elviksen kuolemaa kunnolla -eli murhaa ei edes epäilty. Monet viralliset tahot ovat sanoneet tutkimusten olleen "Yhdysvaltain rikoshistorian huonoimmat"
-Outoa olihan kyseessä maailman tunnetuin henkilö???
27.-Erään entisen poliisin kotoa on löytynyt kuitenkin pari asiakirjaa koskien Elviksen kuolemaa. Ensinnäkin raportit on kirjoitettu täysin väärille poliisin lomakkeille ja toiseksi niihin on merkitty poliisin kuolinpaikalle saapumisaika yli tunnilla pieleen.
28.-Memphisin poliisi lopetti Elviksen kuoleman tutkimisen jopa ennen kuin ruuminavaus aloitetttin.
29.-Suurin syy huonoon poliisi työskentelyyn on Memphisin poliisilääkäri ja "tapaus Elviksen" tutkinnanjohtajan Jerry Franciscon määräys lopettaa tutkimukset.
-Tähän päivään mennessä ei vielä ole tullut tietoa miksi J. Francisco halusi lopettaa tutkimukset heti -Oliko määräys tullut ylemmältä taholta (FBI, ym.)???
-Elviksen poliisi touhut tuntien on annettu ymmärtää että Elvis ja Jerry tunsivat toisensa hyvin.
30.Poliisin tullessa Gracelandiin, on väitetty että "Mafia" on siivonnut yläkerran ruiskuista+lääkkeistä, Mutta miksi jättää nolostuttava pornokirja näkyville -vai onko poliisi muka satuillut???
31.-Elviksen ruumiin on väitetty olleen elvytys kuntoinen (lämmin) löydettäessä, mutta esim. abulansimiehet ovat sanoneet ruumiin olleen kivikova ja jääkylmä.
32.-Virallisen ruumiin löydön ja ambulanssin tilauksen välillä on myös kummallinen n. 28 min. viive -vrt. 14.00 / 14.15 --- 14.37 / 14.48.
33.-Elvistä ei viety lähimpään sairaalaan vaan poikkeusellisesti 10 kauempaan ns. "omaansairaalaan" Baptist Memorial hospitaliin. Joka muuten ennenkin oli "valehdellut" potilaansa puolesta.
34.-Elviksen kuollutta "tummaa" ruumista??? ei tunnistanut ainakaan: kumpikaan ambulanssikuski, 5 hoitajaa sekä kolme lääkäriä (muistetaan että he kaikki olivat hoitaneet Elvistä ennenkin).
35.-Memphisin poliisin tutkinnanjohtaja ja valanvannonut poliisilääkäri on puhunut todistetusti eri tiedotusvälineille törkeästi ristiin. -sehän on jo itsessään rikos!!!
36.-Elviksen kuolinsyy (sydämen pettäminen) julistettiin sairaalan johtajan ja Jerry Franciscon toimesta ennen kuin ruumiin avaus oli edes kunnolla alkanut.
-Kaikki vähänkin patologiaa tuntevat, tietävät ettei tuommoista diagnoosia pysty tekemään ruumiinavauksen yhteydessä.
37.-Ruumiinavauksen suorittivat YHDYSVALTAIN LAKIEN vastaisesti Jerry Francisco ja omalääkäri
Gheorge Nichopoulos, vaikka Yhdysvalloissa kaikki vähänkin epäilyttävät tapaukset tutkii piirikunnan Coroner piirikunnan ruumishuoneella.
38.-Jerry Franciscon selitys sille, miksi avaus aloitettiin niin kiireellä (lain vastaisesti 2
tunnin päästä ruumiin löytymisestä) -oli että ihailijat olivat kerääntyneet sairaalan eteen. -Tämä seikka ei kuitenkaan estänyt Elviksen ruumiin sirtoa 5 tunnin päästä ruumishuoneelle vaikka ihailijoita oli silloin kolminkertainen määrä sairaalan edessä.
39.-Elviksen ruumiin saapuessa sairaalaan siintä käytettiin nimeä Ethel Moore tai John Doe, miksi eikö ruumis ollutkaan Elviksen.
40.-Ruumiinavaus salissa oli kamera, mutta Jerry Franciscon käskystä sitä ei käytetty, koska "kaikki tunsivat ruumiin."
41.-Elviksen hautajaisia on sanottu SURKEIKSI, miksi maailman suosituin artisti sai niin surkeat hautajaiset.
42.-Elviksen hautajaiset järjestettiin jostain syystä hirveällä kiireellä. 48 tuntia kuolemasta Elvis oli jo haudattu.
43.-Miten on mahdollista löytää 36 tunnissa erikoisvalmisteinen arkku juuri Oklahoma Citystä.
44.-Elviksen muistotilaisuudessa, fanit ja tutut pääsivät katsomaan ruumista. A.Goldman / L. Geller: "Arkun kannen auetessa ihmisiä odotti hirveä näky turpeat kasvot täynnä veripaakkuja..."
-kehotan katsomaan arkkukuvaa. siinä on pikemminkin v.68 "Mustapantteri" -mistä tämmöinen erimielisyys???
45.-Ruumista on lähes 80% nähneistä väittänyt vahanukeksi. On myös väitetty että Vernon on tämän muutamille tahoille myöntänyt hautajaisissa.
46.-mitä oli takana siinä että Vernon todistettavasti "kielsi" useita Elviksen tuttuja tulemasta hautajaisiin.
47.-Vahanukke teoriaan on paljon todisteita:
-Vernon halusi mahdollisimman vähän sukulaisia paikalle (-olisivat huomanneet erot).
-Irronnut pulisonki
-Valokuvauskielto
-Mahdollinen ilmastointi erikoisvalmisteisessa arkussa (-jottei nukke sula (pulisonkihan jo irtosi))
48.-Elviksen serkku ja hyvä ystävä Gene Smith: "Oikea pulisonki näytti oudolta, hänen hiusrajansa näytti liimatulta hiustupolta. Muistan aina kun Elvis rikkoi paljailla käsillään tiiliskiviä ja hänen kätensä olivat aina rakoilla ja nyt ne ovat kuin vauan iho. En voinut uskoa millään että se oli Elvis"
49.-Vernon on julkisesti syyttänyt lääkäri G. Nichopoulosta elviksen kuolemasta, kuitenkin hän päästi Nichopouloksen kantamaan poikansa arkkua???
50.-Vernonin on kerrottu olleen erittäin masentunut ruumiin löytyessä. Goldman: "pelättiin etä hän mene samassa rytäkässä" Kuitenkin Vernon alkoi tunnin päästä kuoleman julistuksesta kuumeisesti soittelemaan tutuille ja sukulaisille
kiellosta tulla hautajaisiin.
51.-Elviksen arkun päällä oli mahdollisuus käyttää Tähtilippua, mutta Vernon kielsi tämän.
-Miksi, olihan tunnettua että Elvis oli hyvin isänmaallinen -ehkä tyhjän arkunpäällä pitäminen olisi lipun häväisemistä Elviksen mielestä.
52.-Joe Esposito otti arkussa maanneelta ruumiilta TCB sormuksen pois ennen maahan laskemista -tätä on pidetty tosi huonona asiana, paitsi tietysti jos Elvis käyttää sitä vielä tänä päivänäkin.
53.-Elvis haudattiin massiiviseen graniittikryptaan jota perikunta perusteli normaalina sukuhautana -outoa tapauksessa on vain se että Gladys presleyn ruumis siirretttiin sinne vasta Elviksen kanssa. -Eli voimme päätellä että tämä oli suunniteltu hyvin aikaisemmin, tuskin nimittäin graniittikryptaa 2 päivässä rakennetaan!!!
54.-Graniittikryotassa on outoa se, että miten on osattu varautua tähän, -eli kuka 40 vuotias suunnittelee siinä iässä itselleen hautaa? -ehkä semmoinen joka tietää "kuolevansa" 16.08.1977.
55.-Elviksen hautaan yritettiin murtautua vähän hautajaisten jälkeen, jotta voitaisiin todistaa ettei siellä ole Elviksen ruumista.
-Jostain ihme syystä Vernon luopui kaikista syytteistä murtautujia vastaan??? olisiko liika julkisuus ollut pahasta.
56.-Elviksen ja Gladysin ruumiiden väitetään siirrettäneen heti tapaulsen jälkeen muualle, mahdollisesti Gracelandiin -mitään todisteita ei kuitenkaan ole. Ei laskuja, ym. -Eli toisin sanoen
ei tiedetä varmasti mihin Elvis on haudattu vai onko ollenkaan.
57.-Virallisen tietojen mukaan Elvis on haudattu Gracelandiin äitinsä viereen Meditaatio puutarhaan
-sitten kuolivat isä Vernon ja isoäitä Minnie Mae ja tapahtui outoja asioita.
hautausjärjestyksestä tuli Minnie Mae - Elvis - Vernon - Gladys.
-Eli Elvis ei olekkaan enää äitinsä vieressä?????????? -tämän totuuden voi kokea käymällä Gracelandissa.
58.-Asiantuntijat ovat lisäksi sanoneet hautojen olevan aivam liian lähellä suihkulähdettä -vesivahinko vaara on liian suuri!!!
59.-Gracelandista on tehty esittelyvideo (tekijä Elvis Presley Enterprices). Alussa mies ääni kertoo: "joitakin viikkoja Elvis siirrettiin tänne lopulliseen lepopaikkaansa, jossa hän nyt lepää äitinsä vieressä". Sitten vielä videolla näytetään hautajärjestys, mutta kuvat tulevat yksitellen, ei yhteiskuvassa jottei vale paljastuisi. -Eli miksi ihmisille halutaan valehdella asiaa mikä selviää helposti käymällä paikanpäällä.
60.-Priscilla Presley puhuu edelleen Elviksestä preesensissä "Hän on elävä legenda".
61.-Yksi epäilijöiden mielestä selvin todiste on toinen nimi.
-Todistettuhan on että Aron on oikea ja virallinen
nimi, eikä sitä ole koskaan virallisesti muutettu.
-Vernon on kuitenkin sanojensa mukaan saanut ohjeet nimen vaihtoon, myös C. Hodge muistelee joskus 70-luvun alussa kuulleensa ohjeet.
-Miksi elvis olisi 35-42 vuotiaana höyrynnyt ystävilleen ja isälleen "Haluan hautakiveeni nimen AARON", ei tulisi itselleni mieleenikään.
62.-Gracelandin johtaja on tarjonnut tämmöistä vaihtoehtoa. "siinä on tullut kirjoitusvirhe" -Outoa tässä on se että miksei 250 miljoonan dollarin vuosituloilla asialle mitään pystytä tekemään.
63.-Luettelen seuraavaksi muutaman henkilön -ovatko he yhden "A:n" vai kahden "AA:n" miehiä.
Aron = Esposito, Geller, P.Preley, Goldman, Guralnik, velipuolet, serkut, Thompson, Parker, ym.
Aaron = V. Presley ja Hodge.
64.-Gracelandin portin muistolaatassa luki ielä v. 92 Aron, mutta seuraavana vuonna Aaron, miksi vaihto tapahtui vasta vuosia kuolemanjälkeen.
65.-hautajaisten kutsukorteissa ja kiitoskorteissa luki Aron, Mutta haudassa Aaron.
66.-On ihmetelty mistä löytyi heti samana päivänä hirveät määrät Elvis krääsää, kun hän kuoli. Esimerkkinä memphisissä sattui olemaan 20 miljoonaa RCA:n levyä.
67.-Manageri eversti Tom Parker ei näyttänyt olevan yhtään suruissaan suojattinsa kuolemasta, sitävastoin hän kiisi allekirjoittamaan sopimuksen muistokrääsän myynnistä heti kuolemasta kuultuaan.
68.-Tom Parkerin outoja lausuntoja v. 77 jälkeen:
-"Elvis ei kuollut - ruumis kuoli."
-"Puhuin hänen kanssaan ja hän pyysi minua jatkamaan."
-"Elviksen kuolema ei muuttanut mitään."
-Omistin elviksestä 25% elävänä ja omistan hänestä 25% kuolleena."
-"Elvis ei tehnyt itsemurhaa - neuvoin tien ulos ja hän noudatti sitä."
69.-Elvis oli osakkaana yhtiössä joka valmistaisi kuoleman jälkeen hänen muistoesineitään -eli Elvis oli osakkaana bisneksessä jolla oli tarkoitus lyödä rahoiksi hänen kuolemallaan.
70.-Elviksen kuollessa katosi paljon hänen henkilökohtaista tavaraansa kuten: lempikorut, kuvat äidistä ja tyttärestä, Cheroin numerokirja, raamattu, päiväkirjat, ym.ym. EIKÄ NIITÄ OLE NÄIHIN PÄIVIIN MENNESSÄ LÖYTYNYT.
71.-Elviksen suuria henkivakuutuksia ei ole edes yritetty muuttaa rahaksi - ehkä siksi että vakuutusyhtiöt varmaankin haluavat myös konkreettisia todisteita.
72.-Elviksen loppuaikojen lähin ystävä, ykkös uskottu ja serkku Bill Smith on kertonut, että Elvis joskus sairaalassa ollessaan oli suunnitellut vaihtavansa kuolemansairaan potilaan kanssa paikkoja ja "häviävänsä".
73.-V. 96 Englantilainen People-lehti, ilmoitti sensaatiomaisen uutisen "Bill Smith ja henkivartija Marty Lacker olisivat vieneet kuolleen Elvis-kloonin Gra0elandiin ja vaihdossa Elvis olisi häipynyt samalla pakettiautolla.
-M. Lacker on v. 98 tiedonannolla kieltänyt koskaan antaneensa ko. haastattelua, mutta B. Smith ei ole kommentoinut asiaa.
74.-70-luvulla Usalaiselle radioasemalle tuli soitto mieheltä joka väitti ajaneensa pakettiauton Gracelandiin 16.8 ja katsoneen Elvistä silmiin vaikka hän oli jo "kuollut".
Asiaa tutkittiin vakuutuslaskujen kautta ja selvisi että Gracelandiin oli tosiaankin tilattu paketti auto, mutta sen jälkeen jäljet katosivat.
75.-Elviksen on väitetty esiintyvän kuolemansa jälkeen useilla äänitteillä salanimillä. tässäpä muutama: ORION - Sivle Nora - NuElvis - Jerry Lee Lewis and Friends - ym, ym.
76.Orion on oikeasti Jimmy Ellis joka tosin on myöntänyt levyillä olleen kaksi laulajaa...
Ääniexpertit + Elvisasiantuntijat vannovat Elviksen laulavan joillain kappaleilla.
77.-Jerry Lee Lewis ja Ystävät levytykset on toinen jossa Elviksen sanotaan laulavan "ystävänä". "Save the last dance for me" kappaleesta, toinen säveltäjä Doc Pomus "Olen varma että kyseessä on Elvis".
78.-Orionista vielä yksi tieto Jimmy Ellisin ja Elviksen väitetään tunteneen toisensa.
Vester Presley (setä) "Jimmy on vieraillut Gracelandissa muutaman kerran Elviksen kuoleman jälkeen".
79.-Sivle Noran (Elvis Aron väärinpäin) lp levyn matriisiversiossa lukee Elvis Inc. (kuolinpesän omistama tavaramerkki).
80.-Steven Sivler julkaisi kappaleen "Down in Missisipi" jonka ääni on jälleen asiantuntijoiden mukaan mahdollisesti Elviksen. mielenkiintoisen asiasta tekee se että levyn on tuottanut Kanadassa Aron Records ja omistajana papereiden mukaan on John Burrows.
81.-John Burrows on tunnetusti Elviksen yksi salanimi elossaollessaan. Mutta john Burrows on puuhastellut myös paljon v. 77 jälkeen. Otan esiin nyt vain yhden faktan. Burt Reynolds oli suorassa tv-lähetyksessä kun lähetykseen soitti mies nimeltä John Burrows ja alkoi muistelemaan vanhoja hyviä aikoja Burtin kanssa (Burt ja Elvis tunsivat hyvin Hollywood ajoilta).
82.-Elviksen kuoleman epäilijä Gail Brewer-Giorgio on saanut muutaman puhelun Elvikseltä
v. -77 jälkeen jossa hän kertoo tulleensa yllätetyksi tyttärensä häissä, että kaksi naista oli nähnyt hänet. kuulostaa uskomattomalta, mutta viikko puhelusta National examiner-lehti uutisoi 2 sisaruksen N. ja J. Bellin nähneen elviksen.
83.-Elvis on "nähty" vuoden 77 jälkeen tuhansia kertoja, useat ovat pelkkää paskaa, mutta myös todistettuja tapauksia on. Lisa Marien ja Danny Keoughin häissä -88 kaksi naista näki Elviksen. ei se vielä mitään mutta kuten kerroin Elvis sanoi Brewer-Giorgion nauhalla tulleensa yllätetyksi.
selvennys:
häät= 03.10.1988
puhelu Brewer-Giorgiolle 10.10.1988
siskosten lehtihaastatelu 25.10.1988
eli nauhalla puhuja ei voinut tietää, ellei ollut Elvis.
84.-Toinenkin puhelu on tullut Brewer-Giorgiolle ja hän on testannut nämä 2 eri laboratoriossa.
ensimmäisessä selvitettiin onko nauha suoraa puhetta vai onko sitä leikelty ennen vuotta 77 puheista. tulos: Cdon Moran L.T.I enterprices laitos vahvistaa, että nauhoitus on suoraa puhetta.
toisen tosi testin teki Houstonin poliisin ääniexpertti L. H. Williams joka totesi puheen olevan erittäin todennäköisesti saman henkilön(siis Elviksen) verrattuaan niitä graafisessa muodossa. ääniasiantuntijat ovat sanoneet: "Jollei se ole Elvis se on 100% ääni-imitaatio ja sellaista ei ole vielä nähty".
85.-Elviksestä on otettu myös useita valokuvia ja onpa jopa muutama filmikin kuoleman jälkeen, yleiseti kaikki ovat huonolaatuisia eikä niillä ole isoa todistusarvoa. On yksi poikkeus Mike Josephin näppäämä kuva 1.1.78 Gracelandista, jossa eräässä kuvassa ulkorakennuksen oven edustalla istuu mies. On selvinnyt että mies näyttää täysin Elvikseltä. Kuoleman puolustajat ovat tietenkin yrittäneet tarjota monia henkilöitä kuka voisi olla kyseessä, mutta kaikki on kumottu. Sitten syytettiin josephia valokuvan heijasdtamisesta (väärennös). Mutta paha mennä sanomaan vastaan, koska negatiivista on KODAKIN kirjallinen AITOUSTODISTUS.
86.-Priscillan asianajajan Arthur Tollin mukaan Elvis ja Priscilla eivät ole koskaan virallisesti eronnut. Koska papereita ei koskaan haettu.
87.Priscilla on sanonut ettei ollut Gracelandissa 16.8.77, mutta Joe Esposito on sanonut. "Tärkeintä oli silloin, että Priscilla ja Lisa olivat turvassa täällä". -Kumpaa uskoisi,
vai uskoisiko kumpaakaan?
88.-Elvis ja Priscilla olivat sopineet että Elviksen elatusapu loppuu 15.8.77. -Sopimuksetr löytyy skeptikot!!!
89.-Miksi Lisa oli viimeiset 3 vko Gracelandissa tätä on ihmetelty. yksi vaihtoehto on turvallisuus. Elvistä oli uhkailtu ja ehkä myös Lisaa.
90.-Elvis oli tunnetusti huume-agentti ja olimyös FBI-agentti. Hänelle satoi loppuaikoina uhkauksia mukana myös oikea Mafia.
91.-OPERAATIO TÄYTEKYNÄ on ehkä ratkaiseva kysymyksessä lavastettiinko Elvis kuolleeksi. FRATERNITY liiga ja sen yksi pomo Frederick Peter Pro huijasi Vernonilta ja Elvikseltä lentokoneen nimeltä Jet Star. Elviksen ilmoitettua FBi:lle huijauksessa jossa Presley menettivät miljoonia. FBI otti Elviksen ilmiantajaksi ja lopulta muutama FRATERNITYN jäsenkin pääsi todistajansuojeluohjelmaan ja Elvis agenttisuojeluohjelmaan.
tutkija Luc Dionne: "Elvis oli FBI agentti, siintä ei ole epäilystäkään".
92.-FBI sai todisteet "OPERAATIO TÄYTEKYNÄÄN" 26.7.77 - Elvis soitti presidentti J. Carterille -valtionsyyttäjä Cody vei asian oikeuteen 14.8.77 - Carter soitti Elvikselle 15.8.77 - Elvis R. Nixonille 15.8.77 (puhelu kesti tunnin) - Elvis kuoli "hämärästi" 16.8.77. kesken oman oikeudenkäyntinsä.
93.-Luc Dionne ja John Parker ovat tutkineet
"Operaatio Täytekynää" FBI:n ja oikeusministeriön auenneista arkistoista. -Joten tämä on totisinta totta, painettua sanaa!!!
94.-Voisin jorista FBI jutuista ainakin uudet 100 epäilystä, mutta jätän sen nyt tähän. -Vielä sen verran että Elvis todellakin tunsi kummatkin presidentit hyvin heidän kuvernööri ajoiltaan.
95.-Täytyy palata Jerry Franciscoon, miksi hän halusio tutkimusten loppuvan, olisiko tässä syy.
-jos olette katsoneet amerikkalaisia filmejä, ei niissäkään tutkita "kadonneen" tapausta.
96.-Elviksen on myös väitetty tuottavan elokuvia ORION picturesilla ja Hollywood Picturesilla.
-Moni näiden yhtiöiden elokuvista viittaa jopa nimen perusteella Elvikseen. Todisteitakin löytyy, mutta en tässä nyt sen enempää niitä esille tuo.
97.-Elvis kirjataan edelleen veronmaksajaksi Tennesseessä ja maa-alan omistajaksi.
98.Miksi Gracelandin yläkerta on suljettu, miksi rappusilla on aamusta iltaan vartija, miksei siivojatkaan pääse yläkertaan, miksi yläkerran ikkunalasit ovat nykyään panssarilasia...???
99.-Grafologi Paul Weast on tutkinut esim. Elviksen kuolintodistuksen kirjoituksia ja vannoo että allekirjoitus on Elviksen -siis Elvis olisi allekirjoittanut oman kuolintodistuksensa...
100.-Gracelandin kirjahyllystä löytyy 2 mielenkiintoista kirjaa (Elviksen lempikirjoja) Hugh Schonfieldin Passover Plot (= Pääsiäisjuoni)
ja Bernard Geisin the King
-kummassakin tarinassa on sama juoni
pääsiäisjuoni= Jeesus ei kuollutkaan ristille aan pakeni haudastaan erilaisten kikkojen ansiosta.
The King= 44-vuotias laulaja lopettaa elämän tyylinsä ja ryhtyy valtion palvelukseen...
MIETTIKÄÄPÄ NÄITÄ.
ANTAKAA KOMMENTTEJA!!!!!
olisin halunnut vielä monia seikkoja mutta aikani on rajallista
ps. onhan myös DNA testi tehty, eikä Elvis ole sama kuin haudassa on... siitä lisää joskus muulloin...
(pyydän anteeksi mahd. kirjoitusvirheitä, ei ollut aikaa tarkastaa tekstiä) kiitos!!!
ELVIS ELÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
# 7
Siinä väitteessä, että Elvis elää on kieltämättä enemmän järkeä, kuin safkalaisten punafasistien historiantulkinnoissa.
Ovatko nuo tyypit, jotka uskovat miehitysmyyttiin, lukeneet mitään muuta, kuin länsimaiden oligarkkien propagandaa?
Ymmärrän suomea, mutta kirjoitan paremmin englantia.
Don’t you ever, ever believe Yankee propaganda about democracy and so called soviet occupation!
I am Latvian and I remember how we believed US propaganda about free world and prosperity. We thought that after becoming independent we would prosper as well. But the fact is that we are not independent at all and we are becoming poorer and poorer all the time.
I remember the day when Russian soldiers were leaving Latvia – a lot of people were witnessing the withdrawal. But how surprised were we, seeing how British and Americans were marching right into the same barracks the Russians had just left. Russians were still on the horizon when Americans walked in. Having realised what was happening, people started to cry hoping for Russians to return. But it was already too late!
And what have our new masters done to us?! The country is totally bankrupt and ruined. We have nothing – only markets, markets, markets … We have no work, no rights in our own country and no freedom at all! We don’t know how to make ends meet. If this is democracy, than it’s a very bad form. No one should be surprised that according to many different surveys the majority of Latvians wants to leave the country or to join Russia. Because no one, except Russians, had truly cared about Latvians – others were only making those great speeches about freedom simultaneously using us as a political tool.
So, don’t you ever believe Yankee propaganda! Don’t let them on your territory!
Asiallinen keskustelu kommunistien kanssa ei ole mahdollista ei myöskään uusstalinistisen Petri Krohnin kanssa. Siksi en viitsi puhkoa hänen omituisia käsityksiään. Mistä lienee ne saanut?
Olen tavannut Elviksen prinsessa Dianan kanssa Vantaan Hakunilan S-marketissa, mutta en ymmärrä mitä tekemistä heidän asioillaan on näillä sivuilla.
Miehitysmyytti: Miten niin myytti? Miehityshän on tosiasia.
"latvialainen": Ymmärrän vähän englantia ja otan todella osaa sinun surkeaasi tilanteesi. Voi, kuinka ihanaa olikaan elo Neuvosto-Latviassa? Kävin siellä heti Neuvostoliiton muuttuessa Venäjäksi ja myös myöhemmin. Onpa elinolosuhteet teidän latvialaisten kertoman mukaan muuttuneet.
#10: Todennäköisesti olet suomalainen vasemmistotrolli, joka ratsastaa julkisuuteen tuodulla "gallupilla", mutta siltä varalta, että näin ei ole, kirjoitan kuitenkin vastineen englanniksi:
Latvia became a victim of ethnic cleansing under Soviet occupation time. At the time of reindipendence roughly half of Latvia's population was Russian and the proportion was quickly increasing. When opinion polls are made today we have to keep in mind that 50% of the respondents are ethnic Russians.
Furthermore it is typical human behavior to start to remember the "good old days" when growing older, no matter what the circumstances really have been. And younger generation is always looking for change. This is another factor to keep in mind when interpreting the polls.
The most important factor, nevertheless, is the fact that nobody taught any wisdom whatsoever for people who suddenly were able to take consumer loans from the banks and for whom suddenly all kinds of luxury goods and items became available. Items, they had so forth only been able to imagine about. Naturally the banks, especially the Swedish banks, contributed a lot to the disaster in Latvia, by lending generously without minding checking appropriate collateral for the loans. But fundamentally the economic disaster on individual basis is a consequence of individual wrong decisions and misbehavior under new circumstances. Latvia will emerge prosperous after this crisis if the people have learrned their lesson and start to live according to their means when the new upturn in economic cycle starts.
To N 12
It is easy for you to say “will emerge” (some day), when you don’t live in this particular country. We have been waiting for this rise for about 20 years now, but the situation is only getting worse and worse. And what about the preconditions “if the people have learned their lesson and start to live according to their means”? How dare those outside our country impose their conditions on us?
But yes, we have learned our lesson! We now know exactly which way to go!
So, stop talking about so called soviet occupation when you lack experience! Your words are just empty words and you don’t even realise how cruel you are spreading those lies on the expense of people’s destinies.
minä olen aina ihmetellyt, että miksi Viron talonpojat olisivat äänestäneet liittymistä Neuvostoliittoon, kun juuri kaksi vuosikymmentä aiemmin olivat saaneet Viron valtiolta maita. Mikis talonpoika liittyisi kolhooseihin ?
Osaisiko päivystävää dosentti vastata tähän ?
# 5. Tapio O. Nevalle:
Pitäneeköhän seuraava Tapion väite paikkansa: "Suomessa punakaartilaisia ammuttiin vielä tavattaessa 1921, mutta 1922 jo alettiin noudattaa pidempää kaavaa eli kuulusteltiin ja heitettiin vankilaan."
Voisitko kertoa lukumääristä sekä ampumisen lakiperusteista ja ampumisolosuhteista? En muista koskaan kuulleeni moista. Ei kuitenkaan, mitään spekulaatiota Heikki Ylikankaan tyyliin, vaan selvää faktaa.
Unohdit kertoa, että suomalaiset kommunistit teloittivat omiaan (8 kuollutta)jo vuonna 1920 Pietarissa. Ammuttuja väitettiin suomalaisten valkosuomalisten murhaamiksi ikäänkuin antifasistien propagandatyyliä ennakoiden.
Seuraavassa tarina internetistä pomittuna:
KUUSISEN KLUBIN MURHAT
Kuusisen klubin murhilla tarkoitetaan kahdeksan Suomen kommunistisen puolueen (SKP) jäsenen murhaa 31. elokuuta 1920 Pietarin Kamenno-ostrovski prospekt 26-28:ssa sijainneella Kuusisen Klubilla. Ammuttujen joukossa olivat mm. SKP:n keskuskomitean jäsenet Väinö E. Jokinen ja Jukka Rahja. Lukuisia hyökkäykseen osallisuudesta epäiltyjä pidätettiin, mutta monet vapautettiin pian tai nämä saivat lyhyen tuomion. Voitto Eloranta ja Elvira Willman-Eloranta teloitettiin murhista syytettyinä.
Hyökkäys alkoi Jukka Rahjan pidettyä juuri esitelmän ja ollessa tupakkatauolla. Hänet ammuttiin ensimmäisenä porrastasanteelle. Konttoristina toiminut Liisa Savolainen yritti soittaa puhelimella apua, mutta sai luodin niskaansa ja kuoli. Jukka Viitasaari yritti tehdä vastarintaa mutta sai luodin päähänsä, samoin kävi Tuomas Hyrskymurrolle. Ammunta lakkasi vasta kun ampujilta loppuivat panokset.
Tausta
Sisällissodan päätyttyä Suomessa 1918 tuhansia hävinneeseen punakaartiin kuuluneita pakeni Venäjälle, lähinnä Pietariin. Entisen punakaartin johto alkoi viettää ylellistä elämää Pietarin parhaissa hotelleissa ja ravintoloissa, olihan heillä mm. miljoonien markkojen arvosta Suomen Pankista varastettua ulkomaanvaluuttaa. Venäjälle paenneiden suomalaiskommunistien rivijäsenten elämä oli köyhää ja heidän arvostelunsa tukahdutettiin kommunistipuolueen johdon taholta muun muassa erottamalla arvostelijoita puolueesta. Puolueen sisälle muodostuikin oppositioryhmittymä (ns. revolverioppositio), joka päätti iskeä eli "poistaa johdon ja joukkueen välisen kuilun" avoimella hyökkäyksellä.
Paikka
Kuusisen klubi sijaitsi Pietarin Kamennoostrovski prospekti 26-28:nen viidennen kerroksen huoneistossa 116. Se oli nimetty Otto Wille Kuusisen kunniaksi ja sitä käytettiin suomalaisten kommunistien kokouspaikkana. Ylellinen talo on rakennettu 1910–1914 ja siinä asui lukuisia suomalaiskommunisteja.
Kuolleet
Tuomas W. Hyrskymurto, puoluetyöntekijä
Väinö E. Jokinen, entinen kansanedustaja ja SKP:n keskuskomitean jäsen
Ferdinand T. Kettunen, SKP:n sotilasjärjestön toimitsija
Konsta Lindqvist, entinen kansanedustaja, kansanvaltuuskunnan jäsen ja liikenneasian valtuutettu
Jukka Rahja (alias Ivan Abramovitsh), SKP:n keskuskomitean jäsen
Juho V. Sainio, VKP:n edustaja
Liisa Savolainen, sotilasjärjestön konttoristi
Juha T. Viitasaari, punakomentaja
Haavoittuneet
Hyökkäyksessä haavoittui kymmenen henkilöä, heidän joukossaan K. M. Evä, joka haavoittui pahoin ja kuoli 1927.
Ampujat
Ampujina oli kuusi punaupseerikoulun oppilasta, ainakin Aku Paasi (aikaisemmalta nimeltään August Pyy) ja Allan Hägglund. Aku Paasi johti ryhmää. Ampujat kirjoittivat tekoaan perustelleen kirjeen ja antautuivat sen jälkeen miliisille vapaaehtoisesti. Kaksi vuotta myöhemmin pidetyssä oikeudenkäynnissä he saivat lievät, 3-5 vuoden tuomiot, lukuun ottamatta Voitto Elorantaa ja Elvira Willman-Elorantaa, jotka teloitettiin. Vankeuteen tuomitut siirrettiin kärsimään tuomiotaan Burjatian SNT:n alueelle.
Muistotilaisuus
Kuolonuhrit haudattiin Pietarin Marskentälle. Hautajaiset olivat valtavat, niihin osallistui liki 100 000 saattajaa. Muistotilaisuus pidettiin Eremitaašissa 12. syyskuuta 1920.
Muistolaattaan kirjattiin valheellisesti "Valkosuomalaisten murhaamat", vaikka kyseessä siis olikin Pietariin paenneiden entisen punakaartin pakolaisten sisäinen välienselvittely.
"
Neuvosto-Virossa toteutettiin vuonna 1940 maauudistus, jossa talonpojille jaettiin maata. Vuoden 1920 maauudistusta ei oltu viety loppuun saakka, vaan maanomistuksessa oli vielä feodalismin jäänteitä.
Maatalouden pakkokollektivisointiin ryhdyttiin vasta 1949. Sillon vallassa olivatkin jo Neuvosto-Venäjältä palanneet ulkovirolaiset. "
luvattiinko Neuvostoliittoon liittämisessä olleissa vaaleissa, että talonpojat saavat maata ?. Sehän on vastoin Neuvostoliiton lakia, jonka mukaan maa kuuluu valtiolle.
”vähäisistä ja oikeutetuista hankalien yksilöiden väestönsiirroista”
Voisitko kertoa, miten sylilapset olivat "hankalia yksilöitä"?
Varmaankin sitten hyväksyt myös Itä-Karjalan sodanaikaiset venäläisten siviilien leirit, sillä olisihan joku leiriläisistä voinut auttaa partisaaneja? Puhumattakaan siitä, että USA:lla oli varmaan mielestäsi oikeus panna vietanmilaisia leiriin perustella "kun vesi poistetaan, kalat kuolevat"?
18: jatkoa
Voisitko kertoa, missä väestönsiirrot on oikeutettu? Kansainvälinen oikeus kieltää ne kategorisesti edes sodan aikana.
Viorn kyyditykset (vuonna 1941 10 000, vuonna 1949 20 000) koskivat 3 prosenttia Viron väestöstä. Suomessa määrä olisi vastannut yli 100 000 henkeä. Mitätön määrä?

Kommentoi 19 kommenttia